Aaron Lindholm Lahden hyökkäykseen

FC Lahti ja kookas hyökkääjä Aaron Lindholm ovat solmineet kahden vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on myös optio kaudesta 2027. Vasta 20-vuotias Lindholm siirtyy Lahteen Ykkösen Pallokerho Keski-Uusimaasta, jossa hän iski päättyneellä kaudella komeat 18 maalia.

FC Loviisan kasvatti Aaron Lindholm siirtyi 14-vuotiaana KTP:n organisaatioon, jossa hän nousi edustusjoukkueen rinkiin. Aikuisten sarjoissa Lindholm debytoi Kakkosessa kotkalaisessa Peli-Karhuissa. Hän on pelannut Kakkosta myös porvoolaisen FC Futuran riveissä. Viime kaudeksi Lindholm siirtyi Pallokerho Keski-Uusimaahan ja samalla pelipaikka vaihtui piikkiin. Kausi oli menestys, sillä nuorukainen voitti sarjan maalipörssin 18 osumallaan. Nyt Lindholm siirtyy FC Lahteen ja odottaa seuraavaa sarjatasoa innolla. Hän harjoitteli joukkueen mukana jo ylimenokauden harjoitusjakson ja iski joulukuun harjoitusottelussa yhden osuman.

– Tosi hyvillä fiiliksillä siirryn FC Lahteen. Odotan innolla pääseväni pelaamaan otteluita niin ison seuran kanssa kuin FC Lahti. Tavoitteeni ensi kaudelle on tehdä maaleja ja menestyä joukkueena. Sekä minulla että seuralla on tavoitteena menestyä ja nousta vielä sarjaporrasta ylemmäs, joten tavoitteemme menevät mielestäni hyvin yhteen. Minusta tekee ehkä hyvän maalintekijän se, että osaan viimeistellä monipuolisesti. Paljon kovaa työtä täytyy toki vielä tehdä, jotta pystyn luomaan maalipaikkoja ja viimeistelemään entistä paremmin ja koen, että Lahdessa on tähän erittäin hyvät mahdollisuudet, Lindholm kertoo.

Uuden sarjatason lisäksi Lindholm pääsee tutustumaan myös uuteen kaupunkiin, sillä Lahti ei ole hänelle kovinkaan tuttu entuudestaan. Ensipuraisun jälkeen hän kuitenkin uskoo viihtyvänsä Lahdessa hyvin. Sopeutumisessa auttaa se, että muutama Lahden pelaaja on tuttu Lindholmin juniorivuosilta.

– Lahdesta tunnen parhaiten futiskentät, sillä olen ollut monta kertaa niillä pelaamassa, kun olen edustanut muita seuroja. Muuten Lahti ei ole niin tuttu kaupunki, mutta sen perusteella, mitä nyt olen ehtinyt tutustua, niin vaikuttaa erittäin hyvältä paikalta asua ja pelata. Uskon, että tulen viihtymään hyvin. Ja terveisiä kannattajille: Nähdään peleissä, Lindholm toivoo.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Joel Lahtinen