Tulevana syksynä 23 vuotta täyttävä keskikenttäpelaaja Eemeli Virta pelaa jo kuudetta kauttaan FC Lahden liigajoukkueessa. Muutamina viime vuosina on yksi lahtelaisen jalkapalloväen yleisimpiä pohdintoja ollut: ”Olisiko tämä viimein se kausi, jolloin Virta löisi itsensä Veikkausliigan eliittipelaajien joukkoon ja myytäisiin ulkomaille isoa setelinippua vastaan?”. Toistaiseksi siirtoa ulkomaille ei ole tapahtunut, eikä oikeastaan läpimurtoa sarjan kuohkeimpaan kermaan. Kuka oikein on Eemeli Virta? Kentän ulkopuolella valokeilaa mielellään välttelevä Virta on jäänyt monelle etäiseksi hahmoksi, vaikka hän on pelannut Veikkausliigaa jo 99 ottelun verran. Annetaan puheenvuoro miehelle itselleen.
– En koe, että ainakaan kavereiden tai perheen kanssa olisin mystinen. Isommalle yleisölle se voi tuntua siltä, sillä kerron asioistani vain läheisimmille ihmisille. En ole aktiivinen missään sosiaalisessa mediassa tai avaa niitä juttuja sinne, Virta aloittaa.
– En myöskään koe, että niiden ketkä eivät minua tunne, pitäisi saada tietää minun jutuista. Ne keiden kuuluu tietää, niin ne kyllä tietävät ja se riittää minulle. Katsotaan, jos joku päivä mieli muuttuu, mutta nyt mennään näin ja se tuntuu hyvältä, rauhallisesti jutusteleva Virta jatkaa.
Virta on viettänyt koko lapsuutensa Myllykoskella vanhempiensa ja kahta vuotta vanhemman isosiskon kanssa. Jalkapallo on tullut Virran elämään veren perintönä. Hänen isänsä työskenteli perinteikkään ja jopa legendaariseksi luonnehdittavan jalkapalloseura MyPan fysioterapeuttina useiden vuosien ajan, ja tätä kautta Virta itse pääsi ensimmäistä kertaa kosketuksiin lajeista hienoimman kanssa.
– Iskä oli mukana futishommissa ja innostuin lajista sitä kautta. Pääsin näkemään läheltä Veikkausliigaa ja sitä mitä futisammattilaisuus on. Se on vienyt mukanaan.
Jo pienenä poikana Virta saattoi lähteä katsomaan huvikseen MyPan edustusjoukkueen harjoituksia. Välillä hän pääsi kurkistamaan joukkueen pukukoppiin, kun isä oli illalla hoitamassa jonkun pelaajan vammaa. MyPan viimeisimmän mestaruusvuoden aikana (2005) Virta oli niin pieni, ettei hän menestysvuosista juuri muista. Vuodesta 2010 eteenpäin muistikuvat ovat selkeämpiä.
– Silloin esimerkiksi Sihvolan Pekka paukutti maaleja, niin melkein voisi jopa sanoa, että hän oli minulle jumalasta seuraava, Virta fiilistelee.
Myös muut liigajoukkueen pelaajat olivat nuorelle pelaajanalulle isoja esikuvia. Jalkapallon hän itse aloitti ollessaan 6-7-vuotias, kuinkas muutenkaan kuin MyPa:ssa. 11-ikävuoden tienoilla Kouvolan alueelta kerättiin yhteen alueen lahjakkaimmat juniorit KJP-nimen alle, ja myös Virta valikoitui kyseiseen porukkaan. KJP:sta on viime vuosina Veikkausliigaan tiensä raivannut Virran lisäksi myös mm. Matias Riikonen (FC Inter), Samuel Lindeman (VPS) ja Anttoni Huttunen (KTP). Virta muistaa hyvin, kuinka hänelle avautui pariin otteeseen lähteä Hollantiin tutustumaan sikäläisen SC Heerenveenin toimintaan.
– Meillä oli valmentajana Jari Vento ja hän tunsi Raitalan Jukan, joka pelasi siihen aikaan Heerenveenissä. Sitä kautta päästiin pari kertaa tutustumaan ja vähän niin kuin näytille sinne. Teimme kaksi viikon reissua. Mukana olivat minä ja pari muuta pelaajaa, Virta alustaa.
– Ne olivat silmiä avaavia kokemuksia. Siellä näki, mitä toiminta oli huipulla. Treenasimme oman ikäisten junnujen kanssa ja sitten oli peli viikon päätteeksi. Ihan hyvin pysyin menossa mukana. Koutsit olivat tosi ammattimaisia ja pelaajat kovempia kuin täällä Suomessa. Näki, että joka asiassa siellä ollaan vähän edellä, Virta sanoo.
Harjoitusleireistä Virta sai myönteistä palautetta Heerenveenin suunnalta. Mikäli hän olisi asunut valmiiksi Hollannissa, olisi seura mielellään hankkinut Virran organisaatioonsa. Heerenveen ei kuitenkaan halunnut ottaa moista riskiä niin nuoren pelaajan kanssa. Siirto Hollantiin siinä vaiheessa elämää olisi vaatinut myös perheen muuttamista maahan, joten siirto kariutui jo alkutekijöihinsä. Oppia ne kuitenkin antoivat ja lisäsivät nälkää. Samoihin aikoihin Virta luopui toisesta harrastuksestaan eli jääkiekosta, jota hän oli pelannut jalkapallon ohella muutaman vuoden ajan.
MyPan pääyhteistyökumppani, Myllykosken paperitehdas sulki ovensa vuoden 2011 lopulla. Tämä johti seurassa rahahanojen merkittävään ehtymiseen. Hiljalleen seura näivettyi ja joutui talousvaikeuksiin, joka kulminoitui lopulta tammikuussa 2015, kun seuralta evättiin Veikkausliiga-lisenssi talousvaikeuksien vuoksi. MyPalle tarjottiin sarjapaikkaa Ykkösestä, mutta seura luopui siitä ja hakeutui lopulta konkurssiin.
– Olihan se raskasta aikaa, kun tuli tietoa, ettei seura taloudellisesti pärjää. Se oli todella kova paikka, kun aika lailla kaikilta meni työpaikka. Myös monet tutut, jotka olivat olleet tehtaalla töissä, joutuivat vaihtamaan alaa tai kaupunkia.
Seuran alasajo kosketti konkreettisesti Virran isää, joka oli suhtautunut lajiin ja seuraan intohimoisesti.
– Ei hän sillain ole puhunut siitä niin paljoa. Kaikki voi kuitenkin miettiä, että jos työpaikka menee alta, niin ei se kivaa ole. Varsinkin, jos kyse on omasta intohimosta.
Edustusjalkapalloon MyPa palasi kaudella 2017 ja on siitä lähtien sahannut väliä Ykkönen-Kolmonen. Tänä päivänä MyPa pelaa Kolmosen itälohkossa.
– Nykyään ei ole enää sellaista fanitusta, mutta tulee tulokset katsottua. Yksi peli kesässä tulee käytyä katsomassa paikan päällä, Virta kuvaa suhdettaan seuraan, josta kaikki alkoi.
Mastokaupunkiin unelmien perässä
Yläasteen jälkeen Virran oli tehtävä isoja, loppuelämää määritteleviä valintoja. Panostaisiko hän edelleen täysillä jalkapalloon vai ei. Virta päätti jatkaa lajin parissa, mutta jääminen Myllykoskelle tai Kouvolaan ei ollut enää vaihtoehto. MyPan tehtyä konkurssin ei seudulla ollut joukkuetta riittävän korkealla tasolla, johon edetä.
Tuolloin näppinsä peliin pisti nuorten pelaajien erinomaisena kehittäjänä tunnettu Joni Kallioinen, joka on vaikuttanut lahtelaisissa jalkapalloseuroissa sekä Palloliiton alaisuudessa.
– Maajoukkueleiritysten kautta Joni tuli tutuksi ja hän kysyi, haluaisinko tulla Lahteen. Mietinnän jälkeen tulimme tulokseen, että tämä olisi paras paikka, mihin tulla. Tulin opiskelemaan Lahden lyseon urheilulukioon ja pelaamaan FC Lahden junioreihin.
Virta muutti Lahteen 16-vuotiaana yksin. Pieni vuokra-asunto löytyi melko läheltä Kisapuistoa. Muuttaminen omilleen ja itsenäistyminen sujui ilman suuria vaikeuksia.
– Oli se alkuun siistiä, kun sai tehdä, mitä halusi. Totta kai siinä piti itse käydä kaupassa ja tehdä ruuat. Vastuuta tuli tietysti paljon lisää. Olen tykännyt, eikä missään vaiheessa tullut yhtään koti-ikävä, edelleen samassa asunnossa asuva Virta muistaa.
Virta huomasi Lahteen muutettuaan, että kilpailu pelipaikoista koveni aiempaan nähden. Nuoret lahtelaispelaajat halusivat saada oman näyttöpaikkansa liigajoukkueen harjoitusringistä. Kova kilpailu kehitti ja Virran kanssa samoihin ikäluokkiin kertyi varsin useita lahjakkaita pelaajia.
Kauden 2018 päätteeksi FC Lahti voitti A-junioreiden Suomen mestaruuden. A-junioreiden Suomen mestaruus ei enää tänä päivänä nauti samanlaista arvostusta kuin ennen muinoin. Vielä pari vuosikymmentä sitten sarjassa pelasivat kulloisenkin ikäluokan parhaat pelaajat, mutta jo pitkään lahjakkaimmat pelaajat ovat hypänneet B-junioreista suoraan miesten peleihin. Ilmaiseksi mestaruus ei kuitenkaan tullut, vaan sen eteen piti vuodattaa ämpärikaupalla hikipisaroita.
Virta oli mestaruusjoukkueen ehdottomia tähtipelaajia heiluttaen tahtipuikkoa keskikentällä. Hän arvostaa joukkueen saavutuksen korkealle.
– Oli laji tai sarja mikä tahansa, niin ikinä ei ole helppo voittaa, vaan siinä pitää onnistua isosti. Arvostan sitä, että olen Suomen mestari. Meillä oli pirun kova joukkue siihen sarjaan, Virta tietää.
Mestaruusjoukkueessa maaleja pyssytti nykyinen(kin) joukkuetoveri Irfan Sadik. Muita mestaruusjoukkueen pelaajia ei Lahdessa enää pelaa.
Kausi 2018 oli Virran uraa tarkastellessa muutoinkin merkittävä, sillä tuon kesän aikana hän debytoi FC Lahden paidassa. Debyytti tuli ei enempää eikä vähempää kuin europelissä vieraskentällä islantilaista FH Hafnarfjörduria vastaan.
– Istuin kotipelin katsomossa. Hävittiin se peli 0-3. Katsottiin keitä lähtee Islantiin. Oliko joku loukkaantunut tai jotain, niin pääsin reissuun mukaan ja olin tosi innoissani. Toinen peli oli 0-0 ihan lopussa ja ”Toke” (Toni Korkeakunnas, FC Lahden päävalmentaja 2014-2018) päätti antaa mahdollisuuden, kun ei ollut periaatteessa mitään hävittävää. Oli se kyllä upea paikka debytoida, Virta muistelee.
Loppusyksystä Virta sai vastuuta kaiken kaikkiaan viidessä liigapelissä. Lahti oli vajonnut alempaan loppusarjaan, eikä panoksia enää juuri ollut. Virta esiintyi ensiminuuteista lähtien Veikkausliigassa kuin aikamies pelaten nuoreen ikäänsä nähden häkellyttävän rauhallisin ja varmoin ottein.
– Ihan hyvin ne menivät ja antoivat arvokasta kokemusta seuraavaa kautta varten. Sama laji se on edelleen, oli taso mikä tahansa. Siinä on pallo ja vastustaja. Mitä paremmin pystyt mukautumaan siihen, niin sitä paremmin sinulla menee. Olin jo aika valmis ottamaan vastuuta, sillä olin odottanut näytönpaikkaa ainakin vuoden.
Kokemuksen karttuessa Virta on pyrkinyt ottamaan kentällä isompaa roolia. Debyyttikauden jälkeen Virta on kuulunut jokaisella kaudella joukkueen vakiokalustoon kellottaen tasaisesti isoja minuutteja.
– Alkuun oli enemmän niin, ettei pystynyt peliä ohjaamaan, vaan pyrin tekemään vain omat jutut mahdollisimman hyvin. Mitä pidemmälle on menty, niin sitä pystyy auttamaan muitakin. Joskus pystyn olemaan se ”game changer”, joka pystyy tekemään niitä asioita, millä voitetaan pelejä. Koen, että olen kehittynyt siinä, Virta näkee.
– Nyt joukkueessa on monta minua nuorempaa jätkää, niin yritän aina sanoa, jos on joku asia, missä pystyn auttamaan, FCLK:n vuoden pelaajaksi 2019 kauden päätteeksi valittu Virta sanoo.
Virtaa on jo pitkään lajipiireissä pidetty vähintäänkin hyvänä liigatason pelaajana ja potentiaalisena myyntiartikkelina ulkomaille. Läpimurto liigan johtavien pelaajien joukkoon on jäänyt kuitenkin tapahtumatta tehojen valossa. Tähän mennessä tehoja on liigauran aikana syntynyt yhteensä 3+11. Peliesityksissäkin on ajoittain ollut heittelyä niin pelien sisällä kuin pelien välillä. Virta kertoo, että ratkaisua on yritetty aktiivisesti hakea.
– Koutsien kanssa on pyritty löytämään niitä asioita, millä saisi sen yhden napsun lisää, että alkaisi tehoja tulemaan lisää. Se näyttäisi paremmalta tilastoissa. Olemme yrittäneet paljon kaikkea. Jos nyt osaisin yhden syyn sanoa, miksi ei ole tullut sitä huippukautta, niin en tässä istuisi. Ei se ole niin helppoa aina, vaan hemmetin monen asian summa, Virta niputtaa.
Vihreän veran taidetta
FC Lahden kannattajat ristivät Virran jo vuosia sitten ”Pirloksi” italialaispelaajalegenda Andrea Pirlon mukaan. Pirlo pelasi omalla urallaan Virran tavoin keskikentällä ja oli tunnettu etenkin huikeista pallollisista kyvyistään. Nykyisin aito ja alkuperäinen Pirlo valmentaa U.C. Sampdoriaa.
– On pelityyleissämme varmaa joitain samoja juttuja. Otan sen vastaan, jos joku haluaa sitä vertailua käyttää. Molemmilla on pitkät hiukset ja olemme helvetin hitaita, Virta heittää nauraen.
Parhaimmillaan jalkapallo on kuin taidetta, joka puhuttelee katsojaa monelle tapaa. Se voi olla yksilön tai kollektiivin aikaansaannosta. Virran pelityylissä on sanottu olevan parhaimmillaan kauneutta, jota on yksinkertaisesti kiva katsoa. Kauneus on luonnollisesti katsojan silmässä, mutta kommentit ovat kummunneet kenties useimmin Virran kyvystä pysyä pallollisena silmiinpistävän rauhallisena tehden samalla viisaita siirtoja vihreän veran shakissa.
– Haluaisin ainakin ajatella, että pelaamiseni on taidetta. Arvostan paljon huippupelaajia, jotka ovat ikään kuin taiteilijoita. En itse ole niin räiskyvä persoona, mutta tykkään seurata sellaisia pelaajia ja katson niitä vähän ylöspäin. En esimerkiksi Mario Balotellia niin paljon pelaajana arvosta, mutta sen juttuja on tosi kiva seurata. Hän ei välitä mitä muut ajattelevat, vaan tekee sitä omaa juttuaan, Virta paljastaa.
– Itse koen, että minulla on yksi pelityyli ja jos sitä yritetään liikaa muokata, se alkaa häiritsemään pelaamista ja sitten siitä ei tule sitä vähääkään, Virta heittää.
Onko Virran pelillistä identiteettiä yritetty sitten kahlita liikaa, joka olisi osaltaan jarruttanut suuren läpimurron tekoa? Pelaaja ja taiteilija itse pyörittelee vastausta suussaan hetken aikaa.
– Ei nyt sinänsä ketään valmentajaa ole ollut, kuka olisi sitä kieltänyt. Joskus on tullut kuitenkin olo, että minua on yritetty sovittaa eri rooliin. Olen pyrkinyt tietysti pelaamaan niin hyvin kuin olen pystynyt, mutta ei se niin hyvin ole mennyt. Totta kai sen ymmärtää, ettei aina ole oikeaa pelaajaa käytettävissä ja välillä pitää soveltaa. Yksittäisiin peleihin sen ymmärtää.
Virta on omimmillaan rakentaessaan peliä syvältä omalta kenttäpuoliskolta ja luonnehdinta ”deep lying playmaker” osuukin kuin nyrkki silmään.
– Eniten tykkään siitä roolista. Ei haittaa, jos olen vähän ylempänä vähän vapaammassa roolissa. Jos pitää pelkästään linjojen välissä olla, niin se ei ole omaa lempparialuetta.
Kentällä Virta ei nauti vain ja ainoastaan pallollisesta pelistä. Vuosien myötä Virrasta on kouliutunut keskikentälle pelaaja, jota vastaan on inhottava pelata. Fyysisesti vahva vääntäjä nauttii taklauksista ja pallonriistoista lähes yhtä paljon kuin vapauttavien syöttöjen antamisesta.
– Olen pelannut pikkupojasta asti lätkää, niin varmaan senkin kautta tykkään taklata ja riistää palloa. Siitä tulee hyvä fiilis, kun voittaa kaksinkamppailun. Osaan käyttää kroppaa. Se on peruja pihapeleistä, sillä niissä on aina pelattu kovaa.
Tällä hetkellä Virta nauttii pelaamisesta ja se näkyy kauas. Takana on melko vakava loukkaantuminen, joka sattui liigan toisella kierroksella vierasottelussa IFK Mariehamnia vastaan. Alaraajavamma piti Virran sivussa tositoimista yli kahden kuukauden ajan.
– Nyt loukkaantumisen jälkeen on tuntunut tosi hyvältä ja tuntuu, että olen pystynyt tuomaan joukkueellekin hyviä asioita kentälle. Se varmaan johtuu osaksi siitä, että on päässyt pelaamaan sellaisessa roolissa, missä viihdyn ja sitä kautta on luottoa omaan tekemiseen.
Vakavilta vammoilta Virta on säästynyt (koputtaa puuta) muuten hyvin paitsi muutama vuosi sitten Mukkulan kuplahallissa pelatussa harjoituspelissä, jonka tuoksinassa Virralta murtui leuka.
– Se oli aika pelottava juttu periaatteessa. Liuin ja myös vastustaja liukui, jolloin hänen polvi osui leukaani. Leuka oli vähän kipeä ja tulin vaihtoon. Porukat olivat katsomassa peliä ja lähdettiin lääkäriin, jossa selvisi, että siellä on murtuma. Samana tai seuraavana päivänä menin leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen olin muutaman yön sairaalassa ja kasvoilla oli viilentävä maski estämässä kasvojen turpoamista. Se ei ollut kivaa todellakaan.
Kaudella 2018 Virta kantoi pelinumeroa 34. Seuraavilla parilla kaudella pelinumeroksi vakiintui numero kuusi, mutta tuon jälkeen Virta on ottanut haltuunsa legendaarisen kymppipaidan. Lahdessa kaikki muistavat kymppipaidan kantajista suurimman eli Jari Litmasen. Kymppipaidan kantaminen saattaisi henkisesti tuoda paineita, mutta Virta ottaa sen eri kantilta.
– Koen sen kunnianosoituksena, että se minulle haluttiin antaa ja ennen kaikkea mahdollisuutena, että sinuun uskotaan. En siitä paineita ota, vaikka kuinka paljon arvostankin ”Littiä”.
Lahden kurssi on ollut viime aikoina ylöspäin, vaikka IFK Mariehamnia vastaan kotikentällä sattuikin työtapaturma ikävän 0-2-tappion myötä. Joukkuetta on vahvistettu uusilla hankinnoilla ja sairastuvaltakin on lähiaikoina tulossa rivistöön täydennystä, joten joukkueen pelaajatilanne alkaa näyttämään valoisemmalta loppukautta ajatellen.
– Tällä hetkellä on hyvä fiilis itsellä ja joukkueella. Muutkin alkavat paranemaan sairastuvalta ja näyttää, että saadaan kaikki parhaat kokoonpanoon ja kilpailua, mikä auttaa aina. Itseluottamus on joukkueessa hyvä.
Virran sopimus loppuu tähän kauteen. Hän ei ole edustanut aikuisten tasolla muita seuroja kuin FC Lahti. Agenttinsa kanssa tulevaisuuttaan rakentava Virta on rauhoittanut tilanteen toistaiseksi.
– En ole liikaa miettinyt jatkokuvioita. Tällä kaudella on vielä iso työsarka, että saadaan hyvä kausi. Se on sitten sen ajan murhe tai mahdollisuus, mitä haluaa tehdä. En halua liikaa sekoittaa päätä ensi vuoden jutuilla.
Uransa parhaat vuodet ovat Virran kohdalla iän puolesta vielä kaukana edessäpäin, eikä hän ole luopunut unelmistaan.
– Unelmani olisi pelata Italiassa, sillä tykkään sikäläisestä tavasta pelata futista. Toinen unelmani olisi päästä pelaamaan Suomen A-maajoukkueen kanssa jotkut kisat ja päästä Olympiastadionille pelaamaan. Olen käynyt pari peliä itsekin katsomassa pohjoiskaarteessa, niin se meininki on aivan sairas. Voin kuvitella, miltä tuntuisi pelata siellä. Se olisi aivan huikeaa varmasti.
Suomen paitaa Virta on kantanut U18-maajoukkueessa kahdessa virallisessa ottelussa. Useilla poikamaajoukkueiden leirityksillä hän on myös käynyt, mutta virallisia pelejä ei ole enempää kertynyt. Parisen vuotta sitten monenkin suulla ihmeteltiin, miksei Virtaa valittu koskaan U21-maajoukkueen mukaan.
– Siinä on monia syitä. Ehkä minun pelityyli ei niin hyvin sopinut siihen maajoukkueen tapaan pelata. Olin juuri loukkaantunut valintojen aikaan ja tietysti siellä on ollut kova kilpailu. Harmittiko se? Omalla tavallaan vähän, mutta en ole koskaan maajoukkuejutuista ottanut stressiä. Olen ajatellut, että ne ovat sitten extraa, jos niitä tulee.
Suuren yleisön eteen Virta ei mielellään mene puhumaan. Suuren yleisön eteen Virta sen sijaan menee enemmän kuin mielellään pelaamaan jalkapalloa.
– Vaikken tykkää esiintyä yleisön edessä, niin kentällä se on eri asia. Siellä pääsee kaikista muista ajatuksista eroon, kun pääsee pelaamaan. Se on tässä yksi parhaimpia asioita ja juuri sitä luovaa puolta, jalkoja pensseleinään ja kenttää kankaanaan käyttävä Virta lopettaa.
Teksti: Miko Heikkinen
Kuvat: Juha Tamminen, Toni Saarivirta
