Miesvajaalla suurimman osan ottelusta pelaamaan joutunut FC Lahti haki todellisen taistelupisteen Rovaniemeltä, kun RoPS:n ja Lahden välinen ottelu päättyi 0-0 –tasatulokseen.
Pelin alku oli tunnustelevaa ja peli aaltoili päädystä päätyyn. Ensimmäinen todellinen maalipaikka nähtiin kuudennella peliminuutilla, kun Lahdelle avautui huikea tilaisuus siirtyä ottelussa johtoon. RoPS:n kulmapotkun jälkitilanteesta Lahti lähti välittömästi vastahyökkäykseen Jasse Tuomisen johdolla. Tuominen pelasi ovelasti pallon isäntien puolustajien välistä Aleksi Paanaselle. Paananen peippaili 16-rajan sisäpuolella ja onnistui vasemmalla jalallaan lähettämään keskityksen maalinedustalle. Maalinedustalla väijyi Kalle Multanen, joka puski voimakkaasti kohti RoPS-maalin vasenta kulmaa. Isäntien maalivahti Antonio Reguero oli kuitenkin tilanteessa hyvin hereillä ja onnistui erinomaisella refleksitorjunnalla putsaamaan pelivälineen yli päätyrajasta.
Tämän jälkeen RoPS sai luotua erikoistilanteiden kautta pientä painetta Lahden maalille, mutta mitään järin vaarallista tilannetta se ei kuitenkaan kyennyt luomaan.
Peliä oli ehditty pelaamaan vain vartin verran, kun lahtelaisten luottotoppari Jani Tanska ajettiin ulos kahden keltaisen kortin saattelemana.
Ulosajon myötä Kuhnureiden päävalmentaja Toni Korkeakunnas oli pakotettu pelaajavaihtoon. Hyökkääjä Multanen joutui sijaiskärsijäksi, kun hänen tilalleen kentälle vaihdettiin puolustuspään monitoimimies Boris Tatar. Tatar otti puolustuslinjasta ulosajetun Tanskan paikan topparina.
RoPS otti odotetusti pallonhallinnan selvästi itselleen Lahden valuttua vahvasti omalle kenttäpuoliskolleen. Ensimmäistä todellista isäntien maalipaikkaa saatiin kuitenkin odottaa 27´ minuutille asti. Janne Saksela harhautteli itsensä keskityspaikkaan aivan päätyrajan tuntumaan ja antoi matalan keskityksen takaviistoon Aleksandr Kokolle. Kokon vasemman jalan ohjaus maalin lähietäisyydeltä karkasi kuitenkin yli Tomi Maanojan vartioiman maalin.
Tästä peli ei ehtinyt vanheta kuin pari minuuttia, kun Mika Mäkitalon oivallisen puolenvaihdon jälkeen Jean Fridolin Nganbe Nganbe karkasi vasemmalta laidalta laukaisupaikkaan. Nganbe Nganbe laukoi terävästi kohti Lahden maalia, mutta Maanoja onnistui tämän torjumaan ja Lahden puolustajat hoitivat irtopallon selvemmille vesille.
Pelikello näytti 34´ minuuttia, kun jälleen duo Saksela – Kokko aiheutti harmaita hiuksia Lahden alakerralle. Sakselan keskitys löysi jälleen maalinedustalta Kokon päänupin ja tämän pusku kilahti ylärimaan. Irtopallon Lahden puolustus onnistui purkamaan ja näin peli pysyi tiukasti 0-0:ssa.
Lahti sai ajoittain RoPS:n painostuksen keskeltä luotua omia hyökkäyksiään, mutta mitään todella vaarallista vierailijat eivät onnistuneet kyhäilemään.
Ensimmäisen puoliajan lisäaika oli jo käynnissä, kun Lahti osoitti oman vaarallisuutensa jälleen vastahyökkäyksestä. Pallo pelattiin riiston jälkeen Paanasen toimesta nopeasti Tuomiselle keskialueelle juoksuun ja tämä kuljetti palloa voimakkaasti kohti RoPS:n maalia. Tuominen näki oikeasta laidasta nousua tekevän Solovjevin ja pelasi pallon taidokkaasti puolustajien välistä venäläislaiturille. Solovjev otti pallon haltuunsa ja laukoi välittömästi toisella kosketuksellaan. Solovjevin oikean jalan laukaus viuhui kuitenkin etuyläkulmaa hipoen ohi Regueron vartioimasta maalista.
Puoliajalle siirryttiin 0-0 lukemissa.
Toinen puoliaika jatkui samoissa merkeissä kuin mihin ensimmäinen oli päättynyt. Pallonhallinta oli selvästi isännillä Lahden keskittyessä oman maalin varjelemiseen.
Ensimmäisen vaarallisen maalipaikan RoPS onnistui luomaan noin tunnin pelin kohdalla, kun vapaaksi unohdettu Kokko pääsi taka-alueelta puskemaan William Johnin keskityksestä. Kokon pusku painui kuitenkin hänen harmikseen maalin sivuverkkoon.
65´ minuutilla pelissä nähtiin jälleen suurta draamaa, kun Solovjev ajettiin suoralla punaisella kortilla ulos ottelusta. Näin vierasjoukkue Lahti joutui pelaamaan ottelun viimeisen puoli tuntia kahden miehen vajaalla.
Tämän jälkeen Lahti vetäytyi entistä tukevammin omalla kenttäpuoliskolleen, eikä edes pyrkinyt hyökkäyksiin. RoPS:n hyökkäykset aaltoilivat kerta toisensa jälkeen Lahden kenttäpäätyyn, mutta uhrautuvasti pelannut Lahden puolustus onnistui maalivahti Maanojan johdolla selvittämään tilanteet.
73´ minuutilla Lahti haki kentälle tuoreita jalkoja ottamalla kentältä pois vaarallisesti esiintyneen Tuomisen. Hänen paikkansa kentällä otti Mikko Kuningas.
Nelisen minuuttia myöhemmin Santeri Hostikan oli vuoro tehdä tilaa. Hänen paikkansa kentällä otti Bonilha.
RoPS jatkoi painostustaan pelin viimeisen vartin ja pystyi luomaan hyviä keskitys- ja laukaisutilanteita. Viimeistely-yritykset karkasivat kuitenkin joko yli/ohi maalin tai kilpistyivät lahtelaismuuriin.
Turhautunut isäntäjoukkue haki johto-osumaa vielä lisäajalla, muttei saanut millään tulosta aikaiseksi. Näin pisteet jaettiin 0-0 lukemin, vierailijoiden ollessa lopputulokseen varmasti tyytyväisempi osapuoli.
FC Lahti;
Maanoja; Sesay, Tanska (v+v), Kärkkäinen, Hauhia; Tammilehto, Paananen, Hostikka (77´ Bonilha), Solovjev (pk); Tuominen (73´ Kuningas), Multanen (19´ Tatar)
– Miko Heikkinen