OTTELURAPORTTI: Ykkösen sarjapaikka säilyi lisäajan kahdella osumalla

FC Lahti varmisti Ykkösen sarjapaikkansa lauantaina värikkäiden vaiheiden jälkeen. Lahti kaatoi Vantaan Jalkapalloseuran Kisapuistossa lukemin 5–4. Aino Venemies osui kahdesti, muut lahtelaismaalit merkittiin Cecilia Murtoselle, Aamu Kinnuselle ja ratkaisuosuman iskeneelle Ella Pesoselle. VJS:n Kerttu Kiviniemi osui kahdesti ja muut vantaalaisten maalintekijät olivat Anni Kattelus ja Noora Siidorov.

FC Lahti tarvitsi säilyäkseen ottelusta voiton ja samaan aikaan apuja myös muilta paikkakunnilta. Lahti oli ennen ottelua napannut jo kaksi pakkovoittoa, joten selkä seinää vasten pelaaminen oli lahtelaisille tuttua. Vierasjoukkue Vantaan Jalkapallseura iski kuitenkin ottelun avausmaalin ensimmäisen jakson puolivälissä, kun Noora Siidorov osui maalipuiden väliin.

Lahti ei luovuttanut tappioasemassa, eikä hätkähtänyt vierasjohtoa. Loppukaudesta vastuuta saanut Aino Venemies osui jakson aivan ensimmäisen jakson lopussa ja toi lahtelaiset tasoihin. Tauolle mentiin erittäin kutkuttavassa 1–1-tasatilanteessa.

Toisesta jaksosta muodostui trilleri. Lahti iski heti toisen jakson alkuun kaksi osumaa, kun Cecilia Murtonen ja Aamu Kinnunen osuivat ja Lahti johti hetkessä ratkaisevantuntuisesti kahdella maalilla. VJS kuitenkin kavensi heti perään Kerttu Kiviniemen osumalla, mutta Lahti oli yhä kiinni voitossa lukemin 3–2.

Jumbosijalle päätymisensä jo ennen ottelua varmistanut VJS kiusasi Lahtea kuitenkin urakalla. Kiviniemi osui ottelussa toistamiseen ja toi vierailijat tasoihin. FC Lahden maalivahti Veera Ansalahti loukkaantui noin vartti ennen loppua vaarallisen näköisessä tilanteessa ja joutui jättämään kentän. VJS iski vielä kertaalleen kymmenen minuuttia ennen loppua Anni Kattelus vei vieraat 4–3-johtoon.

Lahti ei taipunut, vaan taisteli lopulta tiensä valoon. Aino Venemies tasoitti ottelun neljännellä lisäminuutilla. Kun Kisapuistossa käynnistyi kymmenes lisäminuutti, iski Lahti lopulta sarjapaikan pelastaneen osuman. Maalintekijänä toimi kauden aikana loukkaantumisista kärsinyt toppari Ella Pesonen. Tampereella Ilveksen kakkosjoukkue oli kärsinyt tappion Oulu Nice Soccerille, joten Lahti ohitti voitolla Ilveksen ja säilyi viimeisenä Ykkösessä.

Ennen ottelua FC Lahden Kannattajat palkitsivat Vuoden pelaajana keskikentän Aamu Kinnusen. Ottelun parhaana pelaajana palkittiin FC Lahden Sofia Korhonen.

Teksti: Tommi Leirilaakso

Kuva: Tomi Saarivirta