placeholder

FC Lahti kärsi tappion Rovaniemellä

FC Lahdella oli iso panos lähdettäessä otteluun. Voitolla Lahti olisi voinut ottaa ison askelman kohti kuuden parhaan joukkoon pääsyä.

Ensimmäinen puoliaika oli kuitenkin kaikkea muuta kuin lahtelaisten voittomarssia. RoPS puhkoi vieraidensa keskikentän monta kertaa päästen nopeilla pallonsiirroilla Lahden maalille.

Ensimmäisen kerran pallo oli Lahden maalissa 13. minuutilla. Kouassivi-Benissan tälläsi kulmapotkun jälkitilanteesta pallon voimalla maaliin yläriman kautta. Atte Sihvonen teki RoPS:lle toisen 21. minuutilla ja 24. minuutilla Rahimi teki pilkusta jo 3-0.

FC Lahti paransi hieman puoliajan lopussa, mutta tauolle mentiin oikeutetusti RoPS:n 3-0 johdossa. Lahti oli vaikeuksissa ja pallollinen peli oli huolimatonta.

Toiselle puoliajalle Lahti nosti prässiään. Heti ensimmäinen hyökkäys olikin lupaava, mutta sen jälkeen kunnon tekopaikat olivat tiukassa. Tunnin kohdalla ongelmia tuli entisestään, kun virolaispelaaja Brent Lepistu joutui repimään läpiajoon pyrkineen

FC Lahden pienesti viritteillä ollut kiri tukehtui ulosajoon. RoPS piti suhteellisen helposti lahtelaiset poissa paikoilta. Pisteet jäivät Rovaniemelle lukemin 3-0.

-Ei ollut meidän päivä. Kaikki kunnia RoPS:lle, mutta päästettiin helppoja maaleja, kapteeni Mikko Hauhia tiivisti Ruudun TV-haastattelussa.

FC Lahti

Rakovsky

Coubronne – Penninkangas – Viitikko – Hauhia

Virta (Zeqiri 46′) – Klinga – Lepistu

Etock (Jäntti 73′) – Lampinen (Törnros 64′) – Assehnoun

Varoitukset

Coubronne 45′

Lepistu (ulosajo 62′)

Penninkangas 79′